Helmikuussa julkaistaan kaksi odotettua raporttia: valtiovarainministeriön arvio ensi vaalikauden talouspolitiikasta sekä sosiaaliturvan uudistusta valmistelevan hankkeen tiekartta. Nämä ovat omiaan pohjustamaan eduskuntavaalikeskusteluja, jotka kiihtyvät toden teolla maaliskuun aikana vaalitenttien alkaessa.

Kansainvälisessä politiikassakin riittää seurattavaa, sillä helmikuussa NATOn puolustusministerit tapaavat Brysselissä ja EU:n sekä Arabiliiton huippukokous järjestetään Egyptissä. Puheenaihetta voi odottaa syntyvän myös, kun Donald Trump pitää vuosittaisen, hallituksen sulkemisen takia viivästyneen Kansakunnan tila -puheensa.

Maaliskuussa Iso-Britannian EU-jäsenyyden odotetaan päättyvän vaikeissa olosuhteissa. Huhtikuussa pidettävät eduskuntavaalit ovat suomalaisen politiikan kohokohta, ja samaan aikaan Intiassa aloitetaan parlamenttivaalit, jotka ovat maailman suurimmat vaalit.

Lataa Politiikkaluotain täältä

Haluatko Politiikkaluotaimen jatkossa suoraan sähköpostiisi?

Liity postituslistalle tästä 

Tekir Oy

Tekir Oy

Tekir on täyden palvelun viestintätoimisto. Vahvuutemme on yhteiskunnallisen keskustelun ja asiakkaidemme liiketoimintaympäristön ymmärryksessä. Työmme koostuu monipuolisista viestinnän projekteista, joissa autamme asiakkaitamme saavuttamaan tavoitteensa. Olemme luovia ideoijia, analyyttisia yhteiskunnallisen keskustelun luotaajia, tarkkoja sisältöjen tekijöitä. Tekir on Suomen paras kriisiviestintätoimisto, joten olemme tottuneet tekemään viestintää haastavissakin tilanteissa.