
Isa Kaipainen on idearikas ja vauhdikas viestinnän ammattilainen.
Isa on Tekir Kuhinan uusin viestintäkonsultti. Isan ydinosaamista on sosiaaliseen median oikeanlainen hyödyntäminen. Hänelle on tärkeää luoda yrityksille somen avulla aitoja mahdollisuuksia liiketoiminnan parantamiseen sekä tehdä maailmasta mielenkiintoisempi ja hauskempi.
Koulutukseltaan Isa on valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta viestinnän pääaineesta. Hän on aiemmin vastannut kansainvälisen urheilubrändin Suomen toiminnoista ja kerryttänyt kokemusta muun muassa markkinointiviestinnästä sekä myynnistä.
Lisäksi Isalla on vahva urheilutausta monista eri lajeista aina purjehduksesta telinevoimisteluun. Viimeiset kolme vuotta ovat kuluneet puoliammattilaisena crossfitissä, josta menestystä on karttunut niin Suomen huipulta kuin myös kansainvälisiltä kilpakentiltä.

Tekir Oy
Tekir on täyden palvelun viestintätoimisto. Vahvuutemme on yhteiskunnallisen keskustelun ja asiakkaidemme liiketoimintaympäristön ymmärryksessä. Työmme koostuu monipuolisista viestinnän projekteista, joissa autamme asiakkaitamme saavuttamaan tavoitteensa. Olemme luovia ideoijia, analyyttisia yhteiskunnallisen keskustelun luotaajia, tarkkoja sisältöjen tekijöitä. Tekir on Suomen paras kriisiviestintätoimisto, joten olemme tottuneet tekemään viestintää haastavissakin tilanteissa.