Vaikuttajamarkkinointi on jo nykyisin osa monen yrityksen markkinointitekemistä, mutta vaikka maailmalla huippu vaikuttajamarkkinoinnissa on saavutettu, Suomessa matkaa on vielä. Tubecon-tapahtuman kumppaniaamiaisella selviteltiin vaikuttajamarkkinoinnin trendejä ensi vuodelle. Nämä asiat kannattaa ainakin ottaa haltuun.

 

Branded entertainment tulee

On selvää, että perinteinen mainonta menettää merkitystään ja erityisesti tehoaan jatkuvasti. Siksi parhaiden yritysten on ryhdyttävä itse sisällöntuottajiksi. Branded entertainment -käsitettä avasi Splay Onen maajohtaja Stina Varsikko, jonka mukaan brändätty viihde on strategista sisällöntuotantoa, jossa yritys viestii arvoista ja toiminnastaan mielenkiintoisella ja viihdyttävällä tavalla. Samaan aikaan sisältö ja omistajuus säilyy yrityksellä. Yksi mielenkiintoinen ennuste onkin se, että tulevaisuudessa isoimmat viihdeformaatit syntyvät brändien myötävaikutuksella.

Oma brändi keskiöön

Perinteinen tapa tehdä vaikuttajamarkkinointia on painottunut vahvasti vaikuttajan omiin kanaviin. Tämä tukee taas todella huonosti sitä, että yrityksen omissa kanavissa riittäisi seuraajia ja kuhinaa. Jatkossa vaikuttajamarkkinointia tullaankin näkemään entistä enemmän yrityksen omissa kanavissa ja omien kanavien rakentaminen nousee keskiöön

Myös kanavapaletti on murroksessa. Facebook on edelleen vahva, mutta Instagram on jo nyt lähes Facebookin kokoinen alusta Suomessa. Mitä nuorempaan kohderyhmään mennään, sitä varmemmin pitää haltuun ottaa myös YouTube sekä hurjaa vauhtia kasvava TikTok. Lue lisää nuoren kohderyhmän tavoittamisesta Next Generation Strategy -oppaastamme täältä.

Tekeminen muuttuu pitkäjänteiseksi

Sekä Splay Onen Stina Varsikko että Trootin Joona Haatainen kannustivat pidempiaikaiseen yhteistyöhön vaikuttajien ja ylipäätään vaikuttajamarkkinoinnin tekemisen suhteen. Hyvin tehtynä vaikuttajamarkkinointi tarvitsee oman strategian ja toimintamallinsa.

Klipeistä siirrytään kohti formaatteja, yksittäisistä postauksista sarjoihin. Yhden videon tavoittavuus voi olla hyvä, mutta sisältöformaatit tuovat pidempiaikaista hyötyä ja sitouttavat.

Yksittäisten postausten sijaan tärkeintä onkin miettiä vaikuttajamarkkinoinnin mediamixiä eli missä kanavissa näytään ja miksi.

Mikrovaikuttajat, nanovaikuttajat ja niin edelleen

Isojen vaikuttajien eli niin sanottujen digital creators -vaikuttajien rinnalle on viimeisten vuosien aikana noussut mielenkiintoinen joukko myös muita vaikuttajia. Mikrovaikuttajista on puhuttu pitkään, mutta haasteetkin ovat selvät: jos kohderyhmä on laaja, pieniä vaikuttajia tarvitaan paljon. Mikrovaikuttajien lisäksi puhutaan nyt jo myös nanovaikuttajista. Täällä korostuu erityisesti niche-profiilit eli tiettyyn, kapeaan kohderyhmään keskittyneet vaikuttajat, jotka voivat olla todella tehokkaita ja sitouttavia omassa ydinosaamisessaan.

Trootin Joona Haatainen puhui myös mikrovaikuttajista ja mikrovaikuttajashoppailusta. Mikrovaikuttajien hyödyntäminen on parhaimmassa tapauksessa helppoa, mutta tulokset ja varsinkin sitouttavuus voi huonoimmillaan jäädä kovin laihaksi.

Kiinnostaako vaikuttajamarkkinointi?

Kiinnostaako vaikuttajamarkkinoinnin tekeminen vuonna 2020? Otapa yhteyttä tai varaa suoraan puhelinaika Kuhinan Villen kanssa:

VARAA PUHELINAIKA